maanantaina 7. joulukuuta 2009

Seven.

Seiska.

TAHTOO MENNÄ PALLOMEREEN TUHANNEN TUITERISSA, HUKUTTAA SINNE PARHAAT AURINKOLASINSA JA KAMERAN JA LÖYTÄÄ NE KUIN IHMEEN KAUPALLA SEURAAVANA PÄIVÄNÄ! TAHTOO TUNKEE LIKASIA PALLOJA SUUHUNSA JA YÖKIÄ NIILLE SEURAAVANA PÄIVÄNÄ. TAHTOO OTTAA NAURETTAVIA RUMIA KUVIA, JOISSA OLEN MITÄ OUDOIMMISSA ASENNOISSA PALLOMERESSÄ. ILMEISESTI SALAINEN TOIVEENI ON JONKINLAINEN VOIMISTELIJAN URA. JA KUVISTA VÄLITTYVÄN PROMILLEMÄÄRÄN SUURUUDEN PERUSTEELLA, ENPÄ YHTÄÄN IHMETTELEKÄÄN NIITÄ MEIDÄN KADONNEITA TAVAROITA.

Ps. TAHTOO MYÖS NÄHDÄ ONNELLISIA RUOTSALAISIA IHMEPERHEITÄ, JOITA EI OIKEASTI VOI OLLA OLEMASSAKAAN. Tommi, laita blogiin se salakuvauksemme tulos siitä perheestä tanssimassa. Haluun katsoo sen tuhat kertaa repeatillä. Aww.Ps. Tahtoo myös tehdä tuhat reissua noissa popoissa tallustelevan kanssa <3

sunnuntaina 6. joulukuuta 2009

Kuivunutta puikkoliimaa!


Miksi kaikki on niin vaikeaa nykyään?

Miksi en voi sietää enää äitiäni?
Miksi minulla on niin helvetin huono laskupää?
Miksei kukaan randomi ikinä kommentoi mun blogiin?
Miksi kaikki päivät on täynnä riitoja?
Miksi mikään ei onnistu?
Miksi useimmiten tuntuu, että elämäni pysyy kasassa liimalla ja teipillä?
Eikä edes millään tehokkaalla pikaliimalla tai kaikenkorjaavalla jeesusteipillä.
Vaan jollain halpahallin halpistuotteilla.
Kuivuneella puikkoliimalla ja euron teippirullalla.
Ja mun elämää saa olla jatkuvasti teippaamassa ja liimaamassa.
Ja siltikin se näyttää siltä, että yksikin henkäys niin poks... kaikki leviää käsiin.

Six.

Kuusi!

TAHTOO SOUTAA KÄNNISSÄ KESKELLÄ YÖTÄ TUOLLE MINISAARELLE...! (ah, niin tyylikkäissä pyjiksissä ja kenen lie kengissä)

JA ISTUA SIELLÄ NIIN KAUAN KUNNES JUOMAT LOPPUU JA SILLÄVÄLIN KAIKKI LUULEE MEIDÄN HUKKUNEEN.

Ps. Tommi, meidän mökille ens kesänä?

lauantaina 5. joulukuuta 2009

Five.

Luukku viisi...


TAHTOO SILITELLÄ PONEJA, JOTKA VOI PURRA!

perjantaina 4. joulukuuta 2009

Four.

Luukku neljä...



TAHTOO VETÄÄ LÄRVIT, TANSSII PÖYDILLÄ JA VARASTAA JONKUN RANDOM DUDEN POLIISINHATUN!
Ps. Enkä edes varastanut tota, oisin vaan toivonut, että oisin. Ja ens kesänä viimestään hommataan jostain sitten ne hemmetin seilorilakit, Tommi. Mennään vaikka sinne torille etsii se mummo käsiin :D

torstaina 3. joulukuuta 2009

Three.

Yks raksutin jo tätä luukkua kaipaili aamulla...


TAHTOO SYÖDÄ JÄTSKII!

keskiviikkona 2. joulukuuta 2009

Two.

Luukusta kaksi paljastuu...



TAHTOO LOIKKIA KESÄLAITUMILLA!

tiistaina 1. joulukuuta 2009

One.

Pimeä, kylmä, synkkä talvi.
Hitto, kuinka vihaankaan talvea ja olen viihdyttänyt itseäni kesäisillä kuvilla ja
haikaillut kesän perään.
Joten mitä te saattekaan?
Joulukalenterin, jonka jokaisesta luukusta kurkistaa joku kesäinen kuva tai muisto.
Tulis jo se hiton kesä!

On aika ensimmäisen luukun...



TAHTOO TAKASIN TONNE MARBELLAN RANNOILLE!